Tulosta

Täytetty tuulihatturulla

Suolainen tuulihatturulla on näyttävä ja helposti annosteltava tarjottava, jossa kuohkea taikina ja täyteläinen kasvis–juustotäyte täydentävät toisiaan. Vinkki! Rullan kannattaa antaa maustua kylmässä ennen leikkaamista, jolloin rakenne ja maku paranevat. Täytettä voi varioida esimerkiksi eri kasviksilla tai juustoilla. Lisää Suomen kokkimaajoukkueen herkullisia aamupalareseptejä löydät Arla Pron verkkosivuilta.

Täytetty tuulihatturulla

    Pohja

  • Sulata rasva kattilassa ja lisää siihen vehnäjauhot. Kuumenna ja sekoita, kunnes muodostuu taikinapallo.
  • Lisää vesi kerralla, vatkaa voimakkaasti. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos on sakeaa ja sileää. Ota kattila pois liedeltä, anna jäähtyä. Lisää munat yksitellen, vatkaten samalla.
  • Lisää leivinjauhe ja persiljasilppu.
  • Levitä seos GN-pellille leivinpaperin päälle, paista uunissa 225 asteessa noin 15min, kunnes tuulihattulevy on kypsä.
  • Anna jäähtyä, kumoa leivinpaperin päälle.
  • Täyte

  • Pilko sienet, paprika, sipulit ja chili pienemmiksi, kuullota pehmeiksi ja kypsiksi voin kanssa pannulla. Anna jäähtyä. Sekoita kulhossa kasvisseos, tuorejuusto, cheddarraaste ja rahka. Mausta suolalla ja pippurilla.
  • Levitä täyte jäähtyneelle tuulihattutaikinalle. Pyöritä tiukahko rulla leivinpaperin avulla. Kääri käärö tuorekelmuun. Anna maustua seuraavaan päivään, leikkaa ja tarjoile.
Arla meijerivoi normaalisuolainen 500g vähälaktoosinen
Arla meijerivoi normaalisuolainen 500g vähälaktoosinen

Arla Normaalisuolainen meijerivoi on luonnollisen aromikas ja monikäyttöinen voi. Se sopii kaikenlaiseen paistamiseen, ruoanlaittoon ja leivontaan niin ravintoloissa, leipomoissa kuin muissa ammattikeittiöissä. Meijerivoin avulla ruokiin saadaan herk...

Katso, mistä voit ostaa tuotteen
Arla Pro tuorejuusto maustamaton 16% 1,5kg laktoositon
Arla Pro tuorejuusto maustamaton 16% 1,5kg laktoositon

Arla Pro tuorejuusto maustamaton antaa makua kaikkeen ruoanvalmistukseen ja leivontaan. Sopii erinomaisesti myös leivän päälle. Maustamattomassa tuorejuustossa on pehmeä, miellyttävä ja täyteläinen maku. Laktoositon.

Katso, mistä voit ostaa tuotteen
Arla Pro maitorahka laktoositon 5kg
Arla Pro maitorahka laktoositon 5kg

Arla Pro maitorahka on tuoteperheemme yksi perinteisimmistä jäsenistä ja monien ammattikeittiöiden pitkäaikainen luottotuote! Se soveltuu loistavasti suolaiseen ja makeaan leivontaan sekä erilaisiin juomasekoituksiin, kuten pirtelöihin ja smoothieihi...

Katso, mistä voit ostaa tuotteen
Arla Pro cheddar raaste 1kg
Arla Pro cheddar raaste 1kg

Arla Pro cheddarraaste on voimakkaan makuinen, herkullisen aromaattinen juustoraaste ammattikeittiöiden tarpeisiin. Väriltään kauniin keltainen tuote soveltuu monenlaiseen ruoanlaittoon: trendikkäisiin texmex-annoksiin kuten nachovuokiin, tortilloihi...

Katso, mistä voit ostaa tuotteen