Tulosta

Brie-kierre

Herkullisia leipäreseptejä kaikenlaisiin ravintoloihin! Ismo Sipeläinen tekee leipäruoista, eli monen arkisiksi mieltämistä annoksista astetta herkullisempia. Mukana on syyssesonkiin sopivia ja ympäri vuoden myyviä herkkuja, upeita annoksia yksin syötyinä tai yhdessä jaettuina. Makupalettien inspiraatio löytyy Suomesta ja muista Pohjoismaista sekä kauempaa maailmalta. Moni resepti ei edellytä onnistuakseen suurta valmistelua tai muita mittavia resursseja.

Brie-kierre
  • 1. Avaa lehtitaikina kokonaan leivinpaperin päälle. 2. Kauli taikinaa hieman ohuemmaksi. 3. Leikkaa juustokiekkoon muutama risti viilto maksimissaan juuston puoliväliin. 4. Aseta juustokiekko keskelle taikinaa ja leikkaa juuston reunasta 12–14 viiltoa. 5. Kieritä lehdet kierteelle ja kiedo kierteet myötäpäivään brien ympärille hieman lomittain. 6. Ripottele pinnalle nypittyjä rosmariinin lehtiä sekä hieman hienonnettuja saksanpähkinöitä. 7. Paista 200-asteessa 12–15 minuuttia kunnes taikina on kypsynyt ja juusto on sulanut. 8. Halutessasi ripottele pinnalle hieman sormisuolaa ja valuta hieman juoksevaa hunajaa spiraalin omaisesti piiraan päälle.