Tulosta

Haudutettu vasikanposki ja pippurikermakastike

Arla Pron keittiömestari Markus Hurskaisen buffet-reseptiikka ammentaa inspiraationsa suomalaisesta buffet-perinteestä. Vasikanposket kypsennetään hitaasti yrttien ja mausteiden kanssa, paahdetaan uunissa kauniin värisiksi ja tarjotaan pippurikermakastikkeen kera. Tarjoile esimerkiksi Hasselbackan perunoiden kanssa.

Haudutettu vasikanposki ja pippurikermakastike

    Vasikanposket

  • Poista vasikanposkista tarvittaessa ylimääräiset kalvot ja laita lihat puolikkaaseen syvään GN-pakkiin. Pilko juurekset isoiksi paloiksi ja laita yrttien ja mausteiden kanssa pakkiin. Lisää päälle ripaus suolaa ja kaada päälle lihaliemet ja punaviini. Laita pakin päälle kansi ja kypsennä lihoja ensin 200˚c-asteisessa uunissa tunti, pudota tämän jälkeen lämpö 110:een asteeseen ja kypsennä 16-20h. Anna kypsien poskien jäähtyä hetki liemessään, nostele lihat tämän jälkeen pakkiin, jäähdytä ne ja siivilöi liemi kastiketta varten.
  • Pippurikermakastike

  • Paahda pippureita laakeassa kuivassa kattilassa siten, että aromit irtoavat niistä. Kaada päälle konjakki ja vasikan haudeliemi, keitä liemi nippuun siten, että jäljellä on noin 1 litra. Lisää joukkoon kerma ja anna kastikkeen porista vielä hetki. Sekoita joukkoon kylmä pieniksi kuutioitu voi ja mausta kastike lopuksi soijakastikkeella ja tarvittaessa suolalla.
  • Tarjoilu

  • Paahda vasikanposkia pakissa 200˚c-asteisessa uunissa n.10 minuuttia tai kunnes ne saavat kauniin pintavärin. Siirrä kuumat posket tarjoiluastiaan, kaada päälle reilusti pippurikermakastiketta ja tarjoile esim. Hasselbackan perunoiden kera.
Arla kuohukerma laktoositon 1L (ESL)
Arla kuohukerma laktoositon 1L (ESL)

Arla kuohukerma on verraton monikäyttötuote ammattikeittiöiden kuumaan ja kylmään kokkaukseen, makeisiin ja suolaisiin ruokalajeihin ja annoksiin. Helppokäyttöinen peruskerma loistaa kylmäkeittiössä esimerkiksi pateiden, moussejen, terriinien ja eril...

Katso, mistä voit ostaa tuotteen
Arla meijerivoi vähemmän suolaa 500g laktoositon
Arla meijerivoi vähemmän suolaa 500g laktoositon

Arla Meijerivoi vähemmän suolaa on monikäyttöinen ja herkullisen aromikas voi, joka soveltuu loistavasti kaikenlaiseen ammattikeittiöiden ruoanlaittoon: paistamiseen, leivontaan sekä kylmään ja kuumaan kokkaukseen. Voissa on vähemmän suolaa ja sen ma...

Katso, mistä voit ostaa tuotteen