Tulosta

Vuohenjuusto-kasvispizza

Arla Pro X Marco Fuso: Fleksaus, eli ruokavalio, jossa valitaan useammin kasvisruokaa vähentäen tietoisesti lihan kulutusta, kasvattaa koko ajan suosiotaan. Kasvisvaihtoehtojen ja lihaa korvaavien proteiininlähteiden kysyntä ei siis ole hiipumassa, päinvastoin. Suurin osa ammattilaisista on samaa mieltä – täytteiden valikoimasta kannattaa löytyä jokaiselle jotakin.

Vuohenjuusto-kasvispizza
    Taikinan valmistus
  • Aloita liuottamalla hiiva huolellisesti 90 prosenttiin vesimäärästä. Lisää hitaasti 50 % jauhoista. Sekoita hyvin taikinakoneessa. Lisää vähitellen joukkoon loput jauhot. Taikina alkaa muotoutua 6-7 minuutin sekoituksen jälkeen. Lisää suola ja puolet jäljellä olevasta vedestä. Odota noin minuutin ajan, että suola imeytyy täydellisesti ja lisää vähitellen joukkoon loput vedestä. Kokonaissekoitusaika on noin 15 minuuttia. Kun taikina on valmis, laita se kulhoon ja peitä muovikelmulla. Anna taikinan levätä ja kohota huoneenlämmössä (16-18 °C) 12-18 tunnin ajan, jolloin taikina yli kaksinkertaistuu. Jaa taikina kolmeen osaan ja laita se vielä lepäämään 4-6 tunniksi huoneenlämmössä.
  • Pizzan valmistus
  • Muotoile pizzapohja kauniiksi ja ohueksi. Levitä sen päälle pestoa, älä kuitenkaan reunoille. Valmista pesto aina itse laadukkaista raaka-aineista ja saat parhaan mahdollisen lopputuloksen. Lisää peston päälle Arla Pro Mozzarellamurua, kirsikka-tomaatit, vuohenjuusto ja viimeisenä viipaloidut parsat. Paista kaasu- tai puulämmitteisessä uunissa, 430 asteessa 60-90 sekuntia. Jos käytät luukullista sähköuunia, paista pizzaa 380-400 asteessa muutama sekunti pidempään. Ota pizza uunista ja koristele se kirsikkatomaateilla ja tuoreella basilikalla. Tarjoa heti!