Tulosta

Rucola-pizza

Arla Pro X Marco Fuso: "Paras tomaattikastike on niin yksinkertainen kuin mahdollista. Valitse aina laadukkaat, kypsät tomaatit, mieluiten luumutomaatteja. Lisää niiden päälle ripaus suolaa, tuoretta basilikaa ja oliiviöljyä. Tomaattikastikkeen pitää maistua tomaatilta, ja esimerkiksi oregano tai valkosipuli peittävät helposti alleen tomaatin miedon maun. Hyvä kastike saa olla myös rakenteeltaan hieman epätasainen ja kotoinen."

Rucola-pizza
    Taikinan valmistus
  • Liuota hiiva 90 prosenttiin vesimäärästä. Lisää 50 % jauhoista ja sekoita aineet hyvin taikinakoneessa. Lisää loput jauhot vähitellen joukkoon. Kun taikina alkaa muotoutua 4-5 minuutin kuluttua, sekoita sen joukkoon suola ja puolet jäljellä olevasta vedestä. Kun suola on kokonaan liuennut, sekoita joukkoon loput vedestä sekä oliiviöljy. Sekoita, kunnes taikina on sopivan pehmeä ja elastinen – kaikkiaan noin 15 minuutin ajan. Kumoa taikina vuokaan ja peitä se muovikelmulla, anna levätä huoneenlämmössä tunnin ajan. Jaa taikina tämän jälkeen kolmeen osaan ja jätä jääkaappiin 12-18 tunniksi. Taikinan noustessa sen koko yli kaksinkertaistuu. Ota kohonnut taikina jääkaapista huoneenlämpöön odottamaan leipomista. Valmista pizza vasta huoneenlämpöisestä taikinasta.
  • Pizzan valmistus
  • Tämä pizza on täydellinen take away -pizza, koska suurin osa raaka-aineista lisätään vasta paistamisen jälkeen. Näin pohja pysyy rapeana eikä kostu. Muotoile taikinapohja ja levitä sen päälle lusikalla tomaattikastike, ei kuitenkaan reunoille. Lisää mozzarella ja paista 3-4 minuuttia 350 °C:ssa. Kun juusto on sulanut ja pohja on rapea, ota pizza uunista ja koristele rucolanlehdillä ja kirsikkatomaateilla. Ripottele päälle parmesaanilastuja ja balsamico glacea.
  • Arla Pro vinkki
  • Take away -vinkki: Muotoile taikina semolina-jauhojen kanssa ja saat pizzapohjaan lisärapeutta.