Tulosta

Juustokakku

Juustokakut maistuvat suomalaisille vuodesta toiseen. Tämän helpon perusreseptin avulla voit loihtia omalle kahvilallesi tai ravintolallesi bravuurin tai vaikka useamman: vaihtele hedelmä- tai marjapyreen määrää ja tyyppiä täytteessä sekä kiilteessä, ja löydä omille asiakkaillesi parhaiten maistuva versio. Muista hyödyntää sesongin raaka-aineita, sillä tuoreista aineksista syntyy aina parhaan makuiset lopputulokset – takuuvarmat myyntihitit vitriiniisi!

Juustokakku

    Pohja

  • 1. Vuoraa 24 cm irtoreunusvuoka leivinpaperilla. 2. Sekoita sulatettu voi keksimurskan kanssa sekaisin. 3. Levitä massa vuoan pohjalle ja painele tasaiseksi. 4. Laita kylmään odottamaan täytettä.
  • Täyte

  • 1. Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. 2. Vatkaa vispikerma, sokeri ja vaniljasokeri löysäksi vaahdoksi. 3. Sekoita pyree tuorejuuston joukkoon. 4. Lämmitä pieni määrä pyrettä ja valutetut liivatelehdet niin että liivate sulaa kunnolla. 5. Sekoita liivate massan joukkoon voimakkaasti sekoittaen. 6. Sekoita ⅓ osa kermavaahdota massan joukkoon tasaiseksi. 7. Nostele loput kermavaahdot nuolialla massan joukkoon tasaiseksi ja kaada täyte vuokaan. 8. Laita kylmään hyytymään.
  • Kiille

  • 1. Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. 2. Lämmitä pieni määrä pyrettä ja valutetut liivatelehdet niin että liivate sulaa kunnolla. 3. Sekoita loput pyreestä liivatteiden joukkoon ja kaada varovasti hyytyneen juustokakun pinnalle. 4. Laita kylmään hyytymään.
  • Pro Vinkki

  • Juustokakun pohjaan voi käyttää melkein mitä vain keksejä. Jouluna sopii piparkakut ja kesällä kaurakeksit. Pyreetä vaihtamalla tätä juustokakkureseptiä on helppo varioida mielen mukaan. Keväällä raparperiä, kesällä mansikkaa, syksyllä karpaloita ja talvella vaikka passionhedelmää.
Arla meijerivoi normaalisuolainen 500g vähälaktoosinen
Arla meijerivoi normaalisuolainen 500g vähälaktoosinen

Arla Normaalisuolainen meijerivoi on luonnollisen aromikas ja monikäyttöinen voi. Se sopii kaikenlaiseen paistamiseen, ruoanlaittoon ja leivontaan niin ravintoloissa, leipomoissa kuin muissa ammattikeittiöissä. Meijerivoin avulla ruokiin saadaan herk...

Katso, mistä voit ostaa tuotteen
Arla Pro vispikerma laktoositon 1L (UHT)
Arla Pro vispikerma laktoositon 1L (UHT)

Arla vispikerma on ravintoloiden ja muiden ammattikeittiöiden suosima monikäyttötuote suolaiseen ja makeaan ruoanvalmistukseen. Tästä kermasta syntyy kylmät mousset, terriinit ja pateet sekä lämpimät kastikkeet ja keitot aina herkullisin lopputuloksi...

Katso, mistä voit ostaa tuotteen
Arla Pro tuorejuusto maustamaton 16% 1,5kg laktoositon
Arla Pro tuorejuusto maustamaton 16% 1,5kg laktoositon

Arla Pro tuorejuusto maustamaton antaa makua kaikkeen ruoanvalmistukseen ja leivontaan. Sopii erinomaisesti myös leivän päälle. Maustamattomassa tuorejuustossa on pehmeä, miellyttävä ja täyteläinen maku. Laktoositon.

Katso, mistä voit ostaa tuotteen