Tulosta

Sienileipä

Herkullisia leipäreseptejä kaikenlaisiin ravintoloihin! Ismo Sipeläinen tekee leipäruoista, eli monen arkisiksi mieltämistä annoksista astetta herkullisempia. Mukana on syyssesonkiin sopivia ja ympäri vuoden myyviä herkkuja, upeita annoksia yksin syötyinä tai yhdessä jaettuina. Makupalettien inspiraatio löytyy Suomesta ja muista Pohjoismaista sekä kauempaa maailmalta. Moni resepti ei edellytä onnistuakseen suurta valmistelua tai muita mittavia resursseja.

Sienileipä

    Valmistusohje

  • Paista sienistä pienessä määrässä suurin osa nesteestä pois ennen kuin lisäät joukkoon kuutioidun sipulin sekä voin.
  • Paahda sieniä matalalla lämmöllä, kunnes alkavat hieman rapeutua.
  • Poista lämmöltä ja anna hetken jäähtyä ennen kuin lisäät crème fraîchen sienten joukkoon. Mausta suolalla sekä mustapippurilla.
  • Lisää joukkoon hieman hienonnettua ruohosipulia. Halutessasi myös teelusikallinen soijaa sopii lämpimään sienisalaattiin.
  • Paahda leipäviipaleet kullanruskeiksi pienessä määrässä voita.
  • Nostele paahdetun leivän päälle runsaasti lämmintä sienisalaattia ja paista vielä kananmuna annoksen päälle.
Arla meijerivoi normaalisuolainen 500g vähälaktoosinen
Arla meijerivoi normaalisuolainen 500g vähälaktoosinen

Arla Normaalisuolainen meijerivoi on luonnollisen aromikas ja monikäyttöinen voi. Se sopii kaikenlaiseen paistamiseen, ruoanlaittoon ja leivontaan niin ravintoloissa, leipomoissa kuin muissa ammattikeittiöissä. Meijerivoin avulla ruokiin saadaan herk...

Katso, mistä voit ostaa tuotteen
Arla Pro crème fraîche 28% laktoositon 5kg
Arla Pro crème fraîche 28% laktoositon 5kg

Arla Pro crème fraîche 28% on ammattikeittiöiden tarpeisiin kehitetty ranskankerma, joka soveltuu loistavasti niin kylmien kuin kuumien ruokien valmistukseen. Maultaan kermaisen täyteläinen hapankerma tuo herkullista makua kastikkeisiin, laatikkoruok...

Katso, mistä voit ostaa tuotteen