Tulosta

Hirviwallenberg ja puikulamuusia

Klassinen mehevän rapea hirviwallenberg tarjoillaan puikulamuusin ja herneiden kera. Tarjoile halutessasi esimerkiksi sokeroitujen puolukoiden kera.

Hirviwallenberg ja puikulamuusia

    Hirviwallenberg

  • 1. Sekoita mausteet ja liha hyvin keskenään. 2. Lisää keltuaiset joukkoon. 3. Lisää kerma ja sekoita hyvin. 4. Anna massan maustua jääkaapissa 2 tuntia. 5. Jaa massa n. 220 g paloihin ja muotoile niistä leipäraasteen avulla pulleita pihvejä. 6. Paista pihvit miedolla lämmöllä voissa, kunnes pihvit ovat läpikypsiä ja pinnalta rapeita, noin 4 minuuttia per puoli.
  • Herneet

  • 1. Leikkaa voi pieniksi kuutioksi. 2. Kiehauta sitruunan mehu kattilassa. 3. Rupea lisäämään voikuutioita mehun sekaan koko ajan voimakkaasti sekoittaen. 4. Lisää voikuutioita sitä mukaa, kun edelliset ovat sulaneet ja sekoittuneet tasaisesti mehuun. 5. Älä päästä seosta kiehumaan. 6. Kun kaikki voi on sekoitettu sekaan, lämmitä herneet voissa. 7. Mausta suolalla.
  • Puikulamuusi

  • 1. Leikkaa perunat paloiksi ja keitä ne kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. 2. Kaada kypsät perunat siivilään ja anna niiden ”kuivua” siivilässä hetken aikaa. 3. Kiehauta maito ja voi keskenään. 4. Lisää perunat sekaan ja survo muusi tasaiseksi. 5. Mausta suolalla.
  • Kokoaminen

  • 1. Lusikoi perunamuusista keko lautaselle ja paina sen keskelle kuoppa. 2. Laita kuoppaan herneet ja nosta pihvi siihen päälle.
Arla kuohukerma laktoositon 1L (ESL)
Arla kuohukerma laktoositon 1L (ESL)

Arla kuohukerma on verraton monikäyttötuote ammattikeittiöiden kuumaan ja kylmään kokkaukseen, makeisiin ja suolaisiin ruokalajeihin ja annoksiin. Helppokäyttöinen peruskerma loistaa kylmäkeittiössä esimerkiksi pateiden, moussejen, terriinien ja eril...

Katso, mistä voit ostaa tuotteen
Arla meijerivoi vähemmän suolaa 500g laktoositon
Arla meijerivoi vähemmän suolaa 500g laktoositon

Arla Meijerivoi vähemmän suolaa on monikäyttöinen ja herkullisen aromikas voi, joka soveltuu loistavasti kaikenlaiseen ammattikeittiöiden ruoanlaittoon: paistamiseen, leivontaan sekä kylmään ja kuumaan kokkaukseen. Voissa on vähemmän suolaa ja sen ma...

Katso, mistä voit ostaa tuotteen
Arla Café maito 1L laktoositon (UHT)
Arla Café maito 1L laktoositon (UHT)

Arla Café-maito on erityisesti kahviloiden ja erikoiskahveja tarjoavien ravintoloiden luottotuote. Tästä 3 prosenttia rasvaa sisältävästä maidosta valmistuu samettisen pehmeä vaahto niin latteihin, cappuccinoihin kuin macchiatoihin. Epäilemättä sanom...

Katso, mistä voit ostaa tuotteen