Tulosta

Lämpimät voikkarit

Herkullisia leipäreseptejä kaikenlaisiin ravintoloihin! Ismo Sipeläinen tekee leipäruoista, eli monen arkisiksi mieltämistä annoksista astetta herkullisempia. Mukana on syyssesonkiin sopivia ja ympäri vuoden myyviä herkkuja, upeita annoksia yksin syötyinä tai yhdessä jaettuina. Makupalettien inspiraatio löytyy Suomesta ja muista Pohjoismaista sekä kauempaa maailmalta. Moni resepti ei edellytä onnistuakseen suurta valmistelua tai muita mittavia resursseja.

Lämpimät voikkarit
  • 1. Kuutioi kasvikset ja meetvursti samankokoiseksi kuutioksi. 2. Sekoita joukkoon muutama ruokalusikallinen ketsuppia ja BBQ-kastiketta, jotta levittäminen on helpompaa. 3. Mausta seos kevyesti suolalla sekä chilihiutaleilla. 4. Voitele leivät kevyesti ja levitä täyte tasaisesti leipien päälle, ripottele sinihomejuustomurua tasaisesti leipien päälle. 5. Asettele juustoviipaleet tasaiseksi pinnaksi leipien päälle. Paahda leivät 200-asteisessa uunissa, kunnes juusto on sulanut ja hieman ottanut väriä. 6. Levitä leipien päälle paiston jälkeen hieman crème fraîchea sekä BBQ-kastiketta.
Arla Pro port salut viipale 1kg
Arla Pro port salut viipale 1kg

Arla Pro port salut juustoviipaleet tuovat ranskalaisen juuston perinteen ammattikeittiöihin. Miedon ja hieman happaman maun ansiosta ne sopivat täydellisesti täytettyihin vitriinisämpylöihin ja aamiaisbuffeteihin. Jokainen pakkaus sisältää 50 helpos...

Katso, mistä voit ostaa tuotteen
Arla Pro crème fraîche 28% laktoositon 5kg
Arla Pro crème fraîche 28% laktoositon 5kg

Arla Pro crème fraîche 28% on ammattikeittiöiden tarpeisiin kehitetty ranskankerma, joka soveltuu loistavasti niin kylmien kuin kuumien ruokien valmistukseen. Maultaan kermaisen täyteläinen hapankerma tuo herkullista makua kastikkeisiin, laatikkoruok...

Katso, mistä voit ostaa tuotteen