Hävikistä herkuksi

Hävikistä herkuksi

Vinkkejä ravintolan ruokahävikin pienentämiseen

Pienentämällä ruokahävikkiä voidaan parantaa liiketoiminnan kannattavuutta sekä tehdä samalla vastuullinen teko ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin puolesta. 

Me Arla Prolla olemme sitoutuneet vähentämään ruokahävikkiä toiminnassamme. Tavoitteemme on puolittaa hävikin määrä vuoteen 2030 mennessä muun muassa optimoimalla omat tuotantolinjamme ja raaka-ainevarastomme. 

Haluamme kannustaa myös kumppaneitamme osallistumaan hävikkitalkoisiin. Siksi olemme kehittäneet ravintola-alan ammattilaisten käyttöön vinkkejä ja myös testanneet ne toimiviksi. Tältä sivustolta löytyvien ohjeiden ja reseptien avulla hävikki on helppo ottaa huomioon oman ravintolan toiminnassa, ja samalla voi saavuttaa myös merkittäviä säästöjä. 

Tutustu vinkkeihin ja ota ne osaksi oman ravintolasi arkea, keittiön lajittelussa, menujen suunnittelussa, salin suosituksissa, hävikkiuhan alla olevien tuotteiden jatkokäytössä… 

Yhdessä voimme tehdä paljon hävikin pienentämiseksi!

Hävikin pienentämisen avainluvut

Hävikin pienentämisen avainluvut

Arlan tavoite

Puolittaa ruokahävikki omassa tuotannossamme ja logistiikassamme vuoteen 2030 mennessä.
(verrattuna vuoden 2015 tilanteeseen)

Globaali tavoite

Puolittaa globaali ruokahävikki/capita vuoteen 2030 mennessä. 
(YK:n Kestävän kehityksen tavoite nro 12.3)

Miksi hävikkiä pitää pienentää?
Ymmärrystä ja arjen tekoja

Hävikin hallinnan ja pienentämisen ABC

Hävikkiä syntyy keittiön koko toiminnassa, ja konsteja hävikin pienentämiseen on monia. Tutustu erityisesti ammattikeittiöille laadittuihin ja toimiviksi testattuihin vinkkeihimme.

Näin pienennät hävikkiä ravintolassa
Hävikin hallinnan ja pienentämisen ABC

Keittiömestarimme hävikkivinkit ammattilaisille

Tehokas hävikin hallinta on yksi vastuullisen, taloudellisen ja järkevän ravintolaliiketoiminnan kulmakivistä. Tutustu uuteen Hävikkioppaaseemme ja hyödynnä Arla Pron keittiömestarin neuvot ja ohjeet. Taklataan hävikki yhdessä!

Lataa uusi Hävikkiopas tästä
Keittiömestarimme hävikkivinkit ammattilaisille
Kermat, juustot, voi…

Pakastaminen pidentää maitotuotteiden käyttöaikaa

Kun maitotuotteen parasta ennen -päiväys kolkuttelee ovella, kannattaa se monesti sujauttaa pakastimeen hävikin pienentämisen nimissä. Tutustu maitotuotteiden pakastamisen perusohjeisiin ja katso tuotetyyppikohtaiset vinkit.

Näin pakastat maitotuotteita
Pakastaminen pidentää maitotuotteiden käyttöaikaa

No-Waste Burger

Burgereista on moneksi – myös hävikin pienentämisessä. Esimerkiksi burgereiden vakiotäytteillä, erilaisilla slaw-salaateilla ja juustokastikkeilla, saadaan nuutuneet kasvikset ja juuston kannikat fiksusti hyödynnettyä.

Katso hävikkiburgerivinkit
No-Waste Burger

No-Waste Pizza

Pizza lienee yksi mutkattomimmista ruokalajeista hävikkiuhan alla olevien raaka-aineiden hyötykäyttämiseen. Ja niinhän se on, että lähes mikä tahansa raaka-aine herää uuteen houkuttelevaan loistoonsa, kun sen ripottelee pizzan päälle ja paistaa herkulliseksi uunissa.

Lue vinkit ja resepti
No-Waste Pizza

Quichen salaisuus: ylijäämäjuustot

Suolaiset piirakat suorastaan rakastavat keittiön ylijäämätuotteita. Mitä moninaisempia täytteitä, sitä rikkaampi maku. Niitä juustoja, mitä sattuu olemaan. Sitä kermaa, mitä sattuu olemaan. Ehkä palvikinkkua kuutioina, hienonnettua ja paistettua pekonia. Tai vaihtoehtoisesti ”päivän juustosekoitus”. Valmista 15 minuutissa.

Testaa resepti
Quichen salaisuus: ylijäämäjuustot

Aamiaisbuffasta à la carte -herkuksi

Asiakkaat arvostavat runsasta, monipuolista buffetaamiaista, jossa puuroa, jogurttia ja tuoretta leipää riittää viime minuuteille asti. Ei hätää, vaikka niitä jäisi vähän ylikin. Sillä siinä ne ovat: raaka-aineet seuraavaan kattaukseen, jälkiruokaherkuiksi.

Tsekkaa reseptit
Aamiaisbuffasta à la carte -herkuksi
Waste sessions:

Kaikki irti lohesta

Waste Sessions -videoilla ravintoloitsija Jesper Björkell vinkkaa miten arvokalan usein hävikkiin joutuvat osat otetaan tarkasti käyttöön. Reseptit keitosta lohennahkasipseihin.

Videoihin & resepteihin tästä
Kaikki irti lohesta
Waste sessions:

Raaka-aineet edelliseltä aterialta

Waste Sessions -videoilla keittiömestari Ina Niiniketo antaa uudet mahdollisuudet ylijääneille leipä- ja juustoviipaleille sekä muusin lopulle. Reseptit leipävanukkaasta perunapannareihin.

Videoihin & resepteihin tästä
Raaka-aineet edelliseltä aterialta