Arlan hävikkituotteet Yhteiseen pöytään

Arlan hävikkituotteet Yhteiseen pöytään

Hävikin hallinta on tärkeä osa Arlan vastuullisuustyötä. Määrätietoinen työmme on tuonut myös tulosta. Vuonna 2018 hävikki väheni Sipoon meijerissämme peräti kolmanneksella. Isossa elintarvikealan yrityksessä hävikkiä ei voi kuitenkaan täysin välttää. Siksi Arla on Vantaalla toimivan Yhteisen pöydän säännöllinen lahjoittaja.

Yhteinen pöytä verkostoineen kehittää yhteisöllistä ruoka-aputoimintaa. Toiminnan keskiössä on Vantaalla sijaitseva Hävikkiterminaali, jonne Yhteinen pöytä saa ruokalahjoituksia elintarviketeollisuudelta ja vähittäiskaupalta. Arla on ollut Yhteisen pöydän lahjoittajakumppani toiminnan alusta eli vuodesta 2015 saakka.

– Yhteistyö Arlan ja muiden lahjoittajiemme kanssa on Yhteisen pöydän toiminnalle elinehto. Kaikki meille lahjoituksena tulevat tuotteet ovat laadukkaita elintarvikkeita, joista joka viikko hyötyy noin 5 000 vähävaraista vantaalaista, kertoo palveluesimies Laura Tuomi Yhteisestä pöydästä.


Toimintaa ja kohtaamisia ruoan äärellä

Yhteisen pöydän verkostoon kuuluu noin 35 ruokahävikin lahjoittajaa ja noin 65 ruoka-apua vastaanottavaa tahoa, joita ovat esimerkiksi Vantaalla toimivat järjestöt, seurakunnat ja kaupungin asukastilat. Yhteisöllisyys on verkoston toiminnassa merkittävässä roolissa. Pelkän ruoka-avun jakamisen sijaan verkosto kutsuu ruoka-avun tarvitsijoita mukaan yhteiseen toimintaan, kuten valmistamaan ruokaa ja syömään sitä yhdessä.

– Ruoka-apua tarvitsevien joukossa on paljon yksinäisiä ihmisiä, jotka kaipaavat seuraa ja kohtaamisen paikkoja. Näitä kohtaamisen mahdollisuuksia Yhteinen pöytä verkostoineen haluaa tarjota, Tuomi sanoo.


Yhteinen pöytä on Arlalle arvostettu kumppani

Hävikkiterminaalin kautta kulkee vuosittain yli miljoona kiloa lahjoittajilta saatua hävikkiruokaa. Hävikkiruoan logistiikka tarjoaa työtehtäviä muun muassa pitkäaikaistyöttömille ja työssäoppijoille. Verkostossa työskentelee lisäksi suuri joukko vapaaehtoisia.

– Arvostamme Yhteisen pöydän toimintaa, joka on ammattimaista ja hyvin organisoitua. Haluamme olla mukana tukemassa työtä, joka tarjoaa mahdollisuuksia yhteisöllisiin ruokahetkiin ja työllistymisen polkuihin ruoka-alalla, sanoo jakelupäällikkö Veli-Tapani Perälä Arlalta.

Yhteinen pöytä on Vantaan kaupungin ja seurakuntayhtymän vakituista toimintaa. Toimintamallia levitään parhaillaan myös muualle Suomeen Sitran ja Yhteisen pöydän yhteisessä projektissa. Tavoite on kaikkialla sama: ruokahävikin vähentäminen ja ruoka-avun saajien yhteisöllisyyden lisääminen.