”Huippuluokan laadukkuus leikkaa meillä läpi menun”
RUOK Burger:

”Huippuluokan laadukkuus leikkaa meillä läpi menun”

Rukatunturin juurella asiakkaittensa suupielet leveään hymyyn nostava RUOK Burger vannoo rehellisten ja simppeleiden burgereiden nimeen. – Rakennamme menumme huolellisesti ja harkiten, myös kiiresesonkeina toimivaksi ja aina herkullisuus edellä. Tämän vuoksi myös kaikille raaka-aineille on omat tiukat kriteerinsä, ravintolapäällikkö Mikko Tammela kertoo.

– Kun päämääränä on tuottaa asiakkaalle positiivinen ravintolaelämys, kannattaa suosituksissa ja lisämyyntitilanteissa olla avoin ja rehellinen, Mikko Tammela sanoo.

Ensi vuonna 10-vuotisjuhlaansa viettävän RUOKin tärkein päämäärä on tehdä ihmiset iloisiksi. Tästä ajatuksesta juontaa juurensa myös ravintolan nimi, joka on hymyilevä kysymys asiakkaalle: RUOK – Are You OK?  

Riipinen Restaurants -perheyritykseen kuuluva RUOK Burger houkuttelee elämysten ääreen ihmisiä kaikista ikäluokista. 

– Kohderyhmämme on erittäin laaja, perheen pienimmistä senioreihin. Kukapa nyt ei laadukkaista burgereista pitäisi, Tammela hymyilee.  

Sijainti suositun hiihtokeskuksen välittömässä läheisyydessä tuo oman mausteensa RUOKin asiakaskuntaan.

– Meille tulevat ihmiset ovat lomalla, mikä näkyy heidän iloisuudessa ja välittömyydessä. Heillä on ikään kuin ”lupa” nauttia enemmän, yrittäjä Henrik Riipinen kuvailee.   

– Meille itsellemme on tärkeintä ihmisistä välittäminen sekä intohimo ja rakkaus ruokaa kohtaan, hän lisää.

Intohimo burgereihin antaa vahvat raamit menun suunnittelulle

Intohimo burgereihin antaa vahvat raamit menun suunnittelulle

RUOK Burgerin ruokalistan burgerivalikoimaa päivitetään aina sesonkiajan ulkopuolella. Kesäkaudelle menua supistetaan, ja pientä hienosäätöä voidaan tehdä myös muulloin. Tarjonta halutaan pitää tiiviinä, mutta silti jokaisen asiakkaan toiveet täyttävänä.

– Listallamme on aina 6–8 burgerituotetta, joista noin kolme on pysyviä. Ideat uusiin juttuihin tulevat monesti omalta tiimiltämme, ja jokaisen reseptin todellinen potentiaali varmistetaan useiden testikierrosten kautta. Testausta tehdään laaja-alaisesti maun, rakenteiden, visuaalisen houkuttelevuuden ja myös tuotantoprosessin optimoinnin saralla, Tammela kuvailee.

– Meissä on ehdottomasti burgerhifistin vikaa, eli jos lopputuote ei ole koko tiimimme mielestä oikeasti hyvä, sitä ei yksinkertaisesti oteta mukaan, Riipinen lisää.  

RUOK Burgerissa pihvit paistetaan pääsääntöisesti hiiligrillissä. 

– Paiston tasalaatuisuus myös kaikkein kiireisimmässä sesongissa on meille kriittinen asia. Burgeri voidaan ottaa listalle vasta, kun olemme täysin varmoja keittiömme pystyvän vastaamaan kysyntään ja vielä omien laatukriteeriemme mukaisesti, Tammela kertoo.

Korkeammalle hintapisteelle perusteensa
– Isossa kuvassa meidän menusuunnittelun pointti on se, että jokainen asiakas löytää mieleisensä burgerin. Jos menu on liian laaja, se vaikuttaa negatiivisesti laatuun, Henrik Riipinen toteaa.

Korkeammalle hintapisteelle perusteensa

Riipinen kertoo, että menusuunnittelun kokonaisuudessa painotetaan aina myös asiakasnäkökulmaa.

– Pohdimme hintapisteitä ja peilaamme uutta reseptiä listan muihin tuotteisiin asiakkaan silmin. Yksittäiset tuotteet eivät ole meillä kiveen kirjoitettuja, eli kuuntelemme asiakkaitamme ja se kehitystyön kone käy siellä taustalla koko ajan, Riipinen toteaa. 

Kysymykseen minkälaisesta burgerista asiakas on valmis maksamaan hiukan enemmän, Riipinen vastaa laatua, käsityötä mutta myös kokonaisvaltaista ravintolaelämystä korostaen. 

– Jo se, että suunnittelee burgerinsa harkituiksi kokonaisuuksiksi ja valmistaa ne käsityönä, on mielestäni peruste hiukan rohkeammalle hinnoittelulle. Ainakin meillä asiakkaat ovat olleet valmiita maksamaan myös siitä, että burgereiden raaka-aineet ovat kaikin puolin priimaa, Riipinen sanoo.

– Myös palvelu on asia, jolla on oma rahallinenkin arvonsa. Meille asiakkaat eivät ole liukuhihnamassaa, vaan kohtaamme heidät ihmisinä, lämmöllä ja aidosti. Tuomme positiivisuutta heidän päiväänsä, Tammela täsmentää.

Raaka-aineiden keskiössä tasalaatuisuus ja herkullisuus
– Burgerin kaikki ominaisuudet kattava tasalaatuisuus on toimintamme johtotähti. Tästä syystä panostamme paljon myös raaka-aineiden valintaan, Mikko Tammela kertoo.

Raaka-aineiden keskiössä tasalaatuisuus ja herkullisuus

Kaikkiaan RUOK Burgerin päämäärä on tarjota asiakkailleen näiden elämän parhaita burgerikokemuksia. Tämän tavoitteen täyttäminen edellyttää jatkuvaa panostamista myös raaka-aineiden valintaan.

– Vaikka tuotekonseptit kehitetään yhdessä, lähtevät raaka-ainevalinnat aina ensisijaisesti keittiöstä eivätkä toimistosta, yrittäjä Riipinen painottaa.

– Arla Pron tuotteista meillä on käytössä muun muassa Castello Sinihomejuustomuru, Arla Pro Mature Cheddar -juusto ja pehmytjäätelöseos. Ne ovat vastanneet tiimimme tiukkoihin laatu- ja makuvaatimuksiin erinomaisesti, ja pelkkää positiivista on kuulunut asiakkaidenkin suusta. Saatavuus on ollut aina hyvä ja hintakin kohdallaan, Riipinen kiittää.